laskuri

torstai 22. huhtikuuta 2010

treeni scandic espossa

hotellilla : juoksumatto,puntti,kuntopyora,uinti ja sauna noin tunnin treeni jonka jalkeen medium pihvi raflassa

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Kuntosalitreeni

Normipäivä salilla + poreallas ja sauna.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Lepoa..akkujen latailua

Olen pitänyt tässä lähiaikoina hieman enemmän lepoa treenaamisesta ja nauttinut enemmän perhe-elämästä ja vain rentoutunut kotosalla. Ensiviikolla on edessä melko raju työviikko, joten nyt pitää hieman löysentää treenejä. Ensiviikolla käyn mahdollisesti tekemässä 2 hieman kevyempää kuntosalitreeniä, mutta muuten ei ole treeniä luvassa enempää ainakaan lähimmän viikon sisällä.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Ruissalossa 10km juoksulenkki

Hyvä treeni. Työkaverin kanssa juoksimme 10km ja aikaa meni noin tunti, mukava juosta välillä kaverin kanssa ja rupatella samalla kun juoksee.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Twc ry:n säbä treenit

oli vuorossa 1h 40minsan reeni

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Perjantai Punttis

Punttitreeni, vähän yli puoli tuntia tällä kertaa.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Punttitreeni

Salilla vakio treeni. Aikaa meni noin 45 minsaa. Olin jo ajatellut,että surffi kausi alkaisi aikaisin tänä vuonna, mutta eilen kävin Ruissalossa ja niin paljon oli jäätä, että veikkaan ettei paljon ennen vappua pääse Suomessa vesille. Ensimmäinen kisa on Hangossa 22-23.5 joten vesitreenit voi jäädä aika vähiin ennen kauden avauskisaa. Toisaalta olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin viime vuonna tähän aikaan. Lihaskunto on huomattavasti parempi kuin vuosi sitten ja juoksu kuntokin on samalla tasolla kuin vuosi sitten. Luulen,että talven hyvin menneellä fysiikka voima ja kunto harjoittelulla kompensoin paljon vähälle jäävää vesitreeniä.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Palauttava juoksulenkki

Käytin poikien päiväuniajan hyväkseni ja kävin heidän nukkuessaan juoksemassa puolen tunnin noin 5 kilometrin palauttvan juoksulenkin. Juoksin tosi rauhallisesti ja musiikkikin oli tavallista rauhallisempaa, kun lainasin vaimon ipodia ja siellä ei ollut heviä tallennettuna :-) . Ulkona treenatessa aivot saavat happea ja mielikin virkistyy, hyvä palauttava harjoitus.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Aamujuoksu

Aloitin pääsiäisloman aamulla alkavalla juoksulenkillä. Lähdin lenkille kello 9:00 ja juoksin 8 kilometriä. Ihan hyvä aamun avaus :-)